Aina kun kuljin huoltoaseman ohi silmieni edessä alkoi kummitella harmaa silmäinen mies. Pystyin kuitenkin jo keskittymään oppitunneilla. Välillä kadulla kävellessäni jonkun samea katse sai ajatukseni vaihtamaan suuntaa ja jäin hölmistyneenä seisomaan keskelle jalkakäytävää.
En poikennut hakemaan kahviosta kahvia koko syksynä. En tiedä miksi välttelin paikkaa.En ole varma halusinko tietää oliko mies palannut. En halunnut välittää hänestä. Ihmiset haluavat olla itsenäisiä ja hallita itsevaltiaan tavoin ainaki omaa itseään.
Joululoman jälkeen en pystynyt tekemään enää läksyjä. Oppitunneilla ajatukseni kulkivat omia polkujaan, harvoin edes sivusivat fysiikan lakeja tai maailman historian käännekohtia.
Vähän ennen koeviikkoa paras kaverini tuli puhumaan kanssani. Hän oli huolissaan minusa, olin kuulemma ollut omituinen koko vuoden. Hän sanoi huomanneensa minun olleen paljon hajamielisempi kuin ennen.
– Jos sua vaivaa joku asia, niin voit puhua minulle. Jotakin on tehtävä. Et sä ole enää normaali, et pysty keskittymään mihinkään.
Yritin vakuutella hänelle, että minulla ei ollut mitään hätää. Silloin tajusin, että minulla on maaninen pakkomielle.
Vihdoin kokosin itseni ja astuin huoltoaseman kahvioon. Ovella pysähdyin ja annoin katseeni kiertää koko huoneen. Pettymys valtaa minut. Olin uskotellut itselleni, että kaikki olisi ennallaan, maailma takaisin omilla raiteillaan.
Kassatiskillä vaalea myyjätär hymyilee ja kysyy haluaisinko jotain muuta kahvini lisäksi. Hänen puhelunsa pysähtyy ja hän katsoo minua tarkasti.
– Sinähän kyselit silloin kerran siitä miehestä. Minun täytyi ihan kysyä pomolta asiasta. Kuukausi sitten meille tuli kortti, jonka varmaan haluaisit nähdä.
Aluksi en ymmärrä mistä myyjätär puhuu. Sitten tunnistan, että hän on sama tyttö jolta kysyin harmaasilmäisestä luihusta. Nyt tytön vartalolta on vain tippunut useita kiloja pois. Hän näyttää paljon nuoremmaltakin.
Tyttö ottaa tiskin alta kortin ja ojentaa sen minulle. Kortin kuvassa palmut huojuvat auringon laskiessa meren ylle. Takana on vain muutama sana, kirjoitettuna kevyesti – huolimattomasti.
"Olen mennyt iäksi. Elämä jatkuu, mutta ihminen takertuu."
Outoja sanoja, ajattelen. Tyttö keskeyttää mietteeni ja sanoo: – Luulen, että tuo on häneltä. Kuukausi ennen korttia näin laihan miehen vetävän matkalaukkua. Hän pysähtyi tuonne jalkakäytävälle. Minulla oli silloin paljon työtä, enkä ole varma näinkö oikein. Luulen niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti